”Tunne ja tutki sen liikkeitä – aisti. Tee niin kuin sinulle sopii ja niin kuin sinä pystyt.” Vietin kaksi päivää tanssi-innostamisen parissa, ja kolmantena päivänä kun summasin olotilaani pohdin – osallistuinko juuri jonkinlaiseen retriittiin aivan tietämättäni? Oloni on vapaa, rauhoittunut ja rentoutunut, kropassani tuntui vielä eilen liike, mutta tänään tunnen irrottomuutta – aivan kuin kehoni olisi tasapainossa.Tanssi-innostamisen ideologia on ollut minulle helppoa omaksua, sillä ammatillinen taustani kulttuurituottajana on rakentunut osallistamisen ja innostamisen lähtökohdista, sosiokulttuurisesta työstä. Tutustumiskurssin aikana pohdin, mikä tekee tanssi-innostamisesta sekä kaikista kehollisista harjoituksistamme erityisiä ja poikkeavia muihin tanssiharjotteisiin verrattuna. Minulle vastaus löytyi teemoista hyväksyntä ja kannustus. Tanssi-innostaminen on ennen kaikkea rajaton mahdollisuus tehdä ja toteuttaa itseään. Liikekieli on sovellettavissa erilaisille ryhmille liikuntakyvystä, taustasta tai iästä riippumatta. Tanssi-innostaminen kannustaa kokeilemaan, etsimään ja löytämään oman liikekielensä. Tanssi-innostaminen sallii erilaiset tehtävienantojen tulkinnat ja hyväksyy juuri sinun näkemyksesi tehdystä harjoitteesta. Juurikin tästä seikasta luulen oman retriitti-kokemukseni olevan peräisin – etsin ja löysin uuden palan itseäni – se oli sellaisenaan juuri oikein. Itse koin tanssi-innostajan mahdollistajaksi ja inspiraattoriksi, joka kehollisten menetelmien avulla tarjosi minulle mitä ikinä minun tulikaan löytää. Kuten Raisa Foster kuvasi, ei tanssi-innostamisessa ole päämäärää, joka tulisi saavuttaa. Rentoutumisen tunne luultavasti heräsinkin itselläni juurikin tavoittelemattomuudesta: minulla oli myös lupa olla ilman ajatuksia, mielipiteitä ja normeja.
Kiitän sydämestäni siitä, että järjestit tämän koulutuksen. En muista, milloin olen jossain koulutuksessa puntaroinut asioita niin paljon ja saanut esim. tehtävistä näin paljon irti. Tunnustuksen pedagogiikka ja tanssi-innostamisen harjoitukset muodostavat yhdessä niin toimivan kokonaisuuden, että vielä vuosien kokemuksen ja työskentelyn jälkeen löysin itsekin uutta – ja niin vakuuttavaa – että olin valmis lähtemään mukaan koulutukseen vielä työuran tässä vaiheessa. Olen käyttänyt tanssi-innostamista myös työssäni perusopetuksessa ja menetelmän mahdollisuudet ovat moninaiset erilaisten oppijoiden kanssa. Etenkin kinesteetikot saavat ihan konkreettista apua tanssi-innostamisesta. Eräs oppilaani sanoi tehtyään tanssiesityksen ystävänsä kanssa.: ”Mä olen löytänyt tällä oman ääneni.” Jos opettajalla on työkalu ja taustateoria, jolla oppilaalle voidaan tarjota tällaisia havaintoja synnyttäviä kokemuksia, opettajalla on tosi paljon. Tanssi-innostaminen on paluuta vauvan kaikkivoipaan fyysisyyteen, oman kehollisuuden jatkuvaan avartumiseen .- aikuisen tiedon ja kokemuksen säilyttäen, sitä arvostaen ja laajentaen. Näiden kaikkien vuorovaikutus tekee ihmisestä kokonaisen.
Tanssi-innostamisen opinnot ovat vahvistaneet haluani pitää kiinni omasta suunnastani. Opintojen myötä olen saanut lisävirtaa tähän hetkeen. Olen vieläkin innostuneempi – ei vain liikkumiseen liittyvissä asioissa, vaan muissakin luovissa asioissa, joiden toteutukselle löytyi taas tarkoitus.
Kurssi sai minut janoamaan lisää ja olen sanomattoman iloinen tämän koulutuksen toteutumisesta. Se on ollut johdatus ja minulle elintärkeä. Suosittelen ihan jokaiselle, minun maailmani muuttui.
Tanssi-innostaminen on kuorinut minusta esiin kokonaan uutta identiteettiä ja aivan uusia toimintamahdollisuuksia, myös ammatillisesti. Mikään muu juttu ei vuosiin ole saanut minua todella näin innostumaan! Maailmankuva laajenee. Kohtaaminen syvenee. Koen, että juuri nyt juuri tätä tarvitaan.
Tanssi-innostaminen®: perusteet (25 op)
Oletko haaveillut innostajan työstä? Tai keho- ja liikeharjoitteiden yhdistämisestä nykyiseen työhösi? Etsitkö koulutusta, jossa voit syventää omaa taiteellista tai pedagogista osaamistasi? Haluatko koulutukselta sekä käytännön oppia että vankkaa teoriataustaa?
Tanssi-innostaminen®: perusteet (25 op) on ammatillista täydennyskoulutusta, jota voit halutessasi hakea myös sisällytettäväksi tutkintoosi (tarkista soveltuvuus omasta oppilaitoksestasi). Monimuoto-opinnoissa saat yksilöllistä ohjausta, jonka avulla löydät oman kulmasi tanssiin ja opit käyttämään omia vahvuuksiasi innostajan työssä.
Tanssi-innostaminen® on tutkittuun tietoon perustuva menetelmä, jonka tarkoituksena on kestävän hyvinvoinnin lisääminen sekä yksilöissä että yhteisöissä. Tanssi-innostaja ei ainoastaan innosta tanssiin vaan myös tanssilla. Hän auttaa ihmisiä löytämään oman luontevan tapansa liikkua ja ilmaista liikkeen avulla. Kehoyhteyttä vahvistavien harjoitteiden avulla innostaja auttaa ihmisiä myös tutkimaan omaa identiteettiään ja suhdettaan ympäröivään maailmaan. Tanssi-innostaminen sopii kaikille!
Kenelle
Koulutus on suunnattu erityisesti esittävien taiteiden sekä kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja opiskelijoille – mutta myös kaikille muille, jotka ovat kiinnostuneita luovista menetelmistä ammattitaitonsa täydentäjänä.
Suoritustapa
Lähiopetusta on kahdeksana viikonloppuna, yhteensä 126 tuntia. Lähiopetuksen lisäksi annetaan henkilökohtaista ohjausta. Kursseihin sisältyy myös itsenäisiä taiteellisia ja kirjallisia tehtäviä.
Kouluttaja
Raisa Foster, FT, menetelmän kehittäjä + mahdollisia vierailevia kouluttajia
Tilattavissa ryhmille
Tutustu Tanssi-innostaminen® menetelmään!
Tanssi-innostaminen® on sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka tarkoituksena on elähdyttää sekä yksilöitä että yhteisöjä kehollisten harjoitteiden avulla. Tanssi-innostaminen soveltuu myös niille, jotka luulevat, etteivät osaa tanssia!
Kurssi sopii erityisen hyvin opetus-, kasvatus-, nuoriso-, liikunta-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja opiskelijoille, mutta myös taiteilijoille ja kaikille muille luovista menetelmistä kiinnostuneille. Osallistuminen ei vaadi ennakkotietoja- tai taitoja!
Tutustumiskurssilla tanssi-innostamisen teoriaa avataan monipuolisten harjoitusten lomassa. Tanssi tapahtuu innostavassa, kannustavassa, sallivassa ja avoimessa ilmapiirissä. Osallistujia rohkaistaan ennakkoluulottomaan kokeiluun ja keskusteluun kokemuksistaan. Moniaististen, kehollisten harjoitteiden avulla vahvistetaan osallistujien luonnollista tapaa ilmaista, tutkia ja ymmärtää itseään. HUOM! Tutustumiskurssin käyminen ei oikeuta tanssi-innostamisen nimikkeen käyttöön.
Kouluttaja: FT, menetelmän kehittäjä Raisa Foster
Hinta yhteisölle (max. 20 hlöä): 1900 euroa (sis. alv. 24 %)
Sisältää opetuksen (12 h), materiaalin ja todistuksen.
Tiedustele myös erimittaisia kursseja (min. 90 minuuttia) ja pyydä tarjous!
